Suomenruotsalaisuus esillä teemaviikolla

FIN

Suomenruotsalaisuus esillä teemaviikolla

Suomen Japanin Instituutti järjestää marraskuussa jo perinteeksi muodostuneen suomenruotsalaisuusviikon. Ulkomailla vieraampi, mutta historiallisesti sekä edelleen nykypäivänä olennainen osa suomalaista kulttuuria on esillä Osakassa ja Tokiossa kahdessa seminaarissa. Suomenruotsalainen design, lifestyle ja kaksikielisyys -teemalla järjestettävä tapahtuma tuo japanilaisen yleisön eteen galleristi-valokuvaaja Katja Hagelstamin, taiteilija Ville Anderssonin sekä mediapersoona ja graafikko Kasper Strömmanin. Lisäksi tapahtumassa kuullaan Muumi-teemapuistoa Japaniin rakentavan Moomin Monogatari -yhtiön Arisa Kawasakia.

finnsweweek_speakers2

Puhujat ovat kaikki kotimaisen kulttuurin kärkinimiä. Tunnustettu freelance-valokuvaaja Katja Hagelstam on vuodesta 2012 pitänyt galleria-kauppa Lokalia, jonka ovat nostaneet esille muun muassa New York Times, Financial Timesin How to spend it -julkaisu sekä Vogue Living. Taiteilija Ville Andersson taas voitti vuonna 2015 Vuoden nuori taiteilija -palkinnon ja taiteilijan töitä on esitelty useissa näyttelyissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin Tokiota myöten. Etenkin sosiaalisessa mediassa kunnostautunut Kasper Strömman voitti hiljattain Kasper Diem -blogillaan The Blog Awards Finlandissa vuoden hauskimman blogin palkinnon ja on Helsingin Sanomien äänestyksessä ehdolla Suomi 100 -juhlavuoden suomenruotsalaiseksi.

Osakan osuuteen maanantaina 13. marraskuuta osallistuvat Andersson sekä Hagelstam. Tapahtuma järjestetään Osaka University of Foreign Studies -yliopiston kampuksella, jossa esille nousee myös koulutuksen näkökulma. Osakan seminaaria ja opiskelijatapaamista isännöi ruotsin kielen professori Daisuke Furuya, ja lahjakkaiden ruotsin opiskelijoiden ansiosta puheenvuorot pidetään Osakassa ruotsiksi. Lisäksi projektia koordinoiva Henrika Laiho Suomen Japanin Instituutista jakaa kokemuksensa ruotsinkielisestä koulutuksesta Suomessa.

Tokiossa yleisölle avoin tapahtuma järjestetään tiistaina 14. marraskuuta Ruotsin suurlähetystön tiloissa, klo 15-19. Tokion osuudessa kuullaan kaikkia suomenruotsalaisia vieraita sekä Moomin Monogatarin Kawasakia.

RSVP 14. Marraskuuta Ruotsin suurlähetystöllä Tokiossa järjestettävään tapahtumaan:
https://goo.gl/forms/T0FmbzJvHwQa9gU32

tai osoitteeseen info@finstitute.jp

Osoite:
the Embassy of Sweden in Tokyo
1-10-3-100 Roppongi
Minato-ku, Tokyo 106-0032