Together Alone -nettisivut julkaistu

Date
29/05/2020
Location
Uutiset
Share
Facebook / Twitter

Poikkeusaika koettelee taiteilijoiden kansainvälistä yhteistyötä – Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit kehittivät viikossa taidehankkeen, joka kertoo ajasta, jossa nyt elämme

Together Alone -hanke on turvannut kansainvälisen yhteistyön jatkuvuutta ja taiteilijoiden toimeentuloa koronaepidemian aikana. Hankkeen teokset yhteenkokoava alusta on nyt auki.

Kun Covid-19 -pandemia seisautti maaliskuussa kulttuurikentän, Suomen 17 kulttuuri- ja tiedeinstituuttia käynnistivät uuden ja poikkeuksellisen nopean ohjelmahaun ammattitaiteilijoille. Hankkeeseen etsittiin mukaan taiteellisia projekteja, jotka pureutuvat pandemian nostattamiin teemoihin, kuten poikkeustila, radikaali muutos, resilienssi, tulevaisuuden taiteellinen työ sekä yhdessä yksin. Nyt julkaistava Together Alone -alusta esittelee 20 eri tavoin verkossa tapahtuvaa, internetin välittämää ja kansalliset rajat ylittävää teosta ja projektia.

Together Alone -hanke tukee taiteilijoita taloudellisesti sekä rohkaisee miettimään uusia tapoja toimia poikkeustilanteessa.

Suomen Benelux-instituutin johtaja Kati Laakso kuvaa Together Alone -hankkeen taustoja:

”Aikana, jona olisi helppo käpertyä sisäänpäin, on erityisen tärkeää kurottaa niin kauas ja laajalle kuin mahdollista. Tämän vuoksi hankkeemme keskittyy kansainvälisiin verkostoihin, joita suomalaisilla taiteilijoilla on runsaasti jo pitkältä ajalta. Kriisi koskettaa ihmisiä ympäri maailman hyvin eri tavoin, mutta se koskettaa meitä kaikkia vielä pitkään. Yhteisten ratkaisujen ja tulevaisuuksien miettiminen on meidän kaikkien vastuulla ja yhdessä voimme myös kehittää niitä nopeammin ja monipuolisemmin.”

Samalla poikkeusajan vaikutukset luoviin aloihin ovat ankarat. Monien taiteilijoiden toimeentulo on täysin katkennut eikä lähitulevaisuus näytä tällä hetkellä kovin valoisalta:

“Poikkeusaika on laittanut myös instituuttien perustehtävät käytännön testiin; tehtävämme on tukea suomalaisen taiteen, kulttuurin ja tieteen kansainvälistä liikkuvuutta, näkyvyyttä sekä yhteistyötä. On ollut hienoa huomata, miten nopeasti ja notkeasti verkostomme on pystynyt muokkaamaan toimintaansa sekä pohtimaan uudelleen työskentelytapojansa. Myös taiteilijoiden ja tutkijoiden kyky miettiä toisenlaisia toimintatapoja ja todellisuuksia sekä heidän luova voimansa ovat asioita, joita tarvitsemme yhä enenevissä määrin voidaksemme vastata tulevaisuuden haasteisiin”, kuvaa Laakso. Together Alone -hakuun osallistui yhteensä 437 erilaista projektia, joissa kansainvälisten työryhmien ja kollektiivien jäsenistä ainakin yhden piti olla suomalainen tai asua Suomessa.

Kulttuuri- ja tiedeinstituutit kannustavat hankkeessa eteenpäin katsovaan ajatteluun ja kansainvälisen yhteistyön jatkuvuuteen. Koreografi ja UrbanApan -yhteisön taiteellinen johtaja Sonya Lindfors on mukana hankkeessa kansalliset rajat ylittävällä Soft Variations -tanssiteoksella. Hän kommentoi: ”Vaikka tilanne on pakottanut taideprojektit äkisti täysin uusiin raameihin, voi internetin ja streamaamisen huomioonottaminen lisätä jatkossa taiteen saavutettavuutta ja tavoitettavuutta. Kun digiloikka on kerran tehty, taide- ja kulttuurilaitokset todella aukeavat maailmalle saavutettavaksi ja se voi mahdollistaa osallistumisen niillekin ihmisille, jotka eivät normaaliaikoinakaan ole syystä tai toisesta päässeet osallistumaan laitosten toimintaan.”

Verkossa taide voi löytää uusia yleisöjä, etenkin instituuttien kansainväliset verkostot hyödyntäen. Kati Laakso kuvaa: “Together Alone -hankkeen nykytaideteokset ovat verkossa matalammalla kynnyksellä nähtävillä myös heille, joille esimerkiksi nykytaide tai gallerioissa käyminen on tuntunut vielä etäiseltä.”

Together Alone -töissä taide asettuu verkon #stayhome -raameihin

Together Alone -alusta kokoaa yhteen hankkeen teokset. Hankkeen töitä kannattaa seurata myös sosiaalisen median kautta aihetunnuksella #TogetherAloneFI.

Together Alone -hankkeeseen valitut 20 työtä käsittelevät koronaviruksen vaikutuksia aina tanssiesityksistä, verkkopohjaisista näyttelyistä ja lukusessioista uudenlaisiin taidealojen toimintamalleihin. Projektien kirjoa yhdistää, että ne kaikki tapahtuvat verkossa tai ovat koettavissa verkon välittämänä; Together Alone -haun ehtona oli voimassa olevien turvallisuussäännösten noudattaminen, joten suuri osa hankkeen projekteista toteutetaan ilman fyysisiä kontakteja.

Projekteissa nähdään esimerkiksi verkkopohjaisia lukusessioita intiimyydestä meitä kaikkia yhdistävänä voimana, yhteistyössä taideorganisaatiot Shimmer Rotterdamissa ja PUBLICS Helsingissä. Useammassa hankkeessa katsotaan tulevaisuuteen ja mietitään, miten eri alat voisivat toimia toisin, esimerkkeinä Aapo Nikkasen muotialaan keskittyvä hanke sekä Simo Vassisen, Roope Mokan ja Maria F. Scaronin yhteishanke Bodytalk. Lisäksi nähdään muun muassa digitaalinen sarjakuvapäiväkirja erimaalaisten naisten kokemuksista koronakriisin aikaan (Miila Westin), etänä toteutettuja tanssitaideteoksia (H-ome, Emrecan Tanis; Soft Variations, Sonya Lindfors), sekä tanssiteos, jossa sensuroidut runot on muutettu morse-koodiksi, joka puolestaan esitetään step-tanssista luettavana (Felt the Moonlight on my Feet, Jani Ruscica, Sam Watson ja Suzanna Pezo).

Projektit käynnistyvät kesäkuun loppuun mennessä ja ne löytyvät Together Alone -alustan kautta osoitteesta: http://www.togetheralonefi.com
#TogetherAloneFI

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt
Hanni Vakkilainen, hanni@pinkeminence.fi , 041 533 83 64
Sini Rinne-Kanto, Viestintävastaava, Suomen Ranskan instituutti
sini.rinne-kanto@institut-finlandais.fr , +33616104429

Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituuttien verkostoon kuuluu 17 eri puolilla maailmaa sijaitsevaa instituuttia. Ne edistävät suomalaisen taiteen, kulttuurin ja tieteen kansainvälistä liikkuvuutta, näkyvyyttä ja yhteistyötä.
Helsingissä sijaitseva Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry (SKTI) vahvistaa instituuttien keskinäistä yhteistyötä sekä tukee instituutteja edunvalvonnassa, hallintopalveluissa ja kotimaan viestinnässä.

Suomen Benelux-instituutti: www.finncult.be
FinnAgora – Suomen Unkarin instituutti: www.finnagora.hu
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus: www.hanaholmen.fi
Suomen Lontoon instituutti: www.fininst.uk
Suomen Madridin-instituutti: www.madrid.fi
Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutti: www.fciny.org
Suomalais-norjalainen kulttuuri-instituutti: www.finno.no
Suomen Japanin instituutti: www.finstitute.jp
Suomen Pietarin instituutti: www.instfin.ru
Suomen Ranskan instituutti: www.institut-finlandais.fr
Suomen Saksan-instituutti: www.finnland-institut.de
Suomen Tanskan kulttuuri-instituutti: www.finin.dk
Suomen Tukholman-instituutti: www.finlandsinstitutet.se
Suomen Viron-instituutti: www.finst.ee
Suomen Ateenan-instituutti: www.finninstitute.gr
Suomen Lähi-idän instituutti: www.fime.fi
Suomen Rooman-instituutti: www.irfrome.org
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry: www.instituutit.fi